Ekologinen kestävyys on noussut puheenaiheeksi eri puolilla kulttuurialaa, niin pienissä voittoa tavoittelemattomissa yhdistyksissä kuin suurissa elokuva- tai festivaalituotannoissakin. Vaatimus päästöjen vähentämisestä tulee paitsi maksavilta asiakkailta ja rahoitusta myöntäviltä tahoilta, myös organisaatioilta, taiteilijoilta ja esiintyjiltä itseltään. Kulttuurialalla ollaan valveutuneita ympäristöasioissa ja ajatellaan, että kaikilla on velvollisuus osallistua työhön hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi ja kaikki teot sen eteen vievät kohti kestävämpää tulevaisuutta.
Mitä suuremmat resurssit, sen suuremmat päästöt. Pienet resurssit rajaavat kuluttamisen mahdollisuuksia ja pakottavat miettimään uusia ratkaisuja. Rajalliset resurssit kannustavat organisaatioita kohti kiertotaloutta. Kiertotaloudessa on kyse siitä, että tuotteita ja materiaalia hyödynnetään mahdollisimman pitkään sen sijaan että tuotetaan uutta, ja kulutus perustuu palveluiden käyttämiseen – ei omistamiseen.
Puhuttaessa kiertotaloudesta puhutaan myös arvoketjusta, joka kuvaa jonkin hyödykkeen jalostumista suunnittelun kautta valmiiksi tuotteeksi ja lopulta uudelleen käytettäväksi materiaaliksi. Kiinnostuin arvoketjuajattelussa tunnistetuista tehottomuutta aiheuttavista asioista, joita ovat muun muassa ei-vastuulliset materiaalit ja ennenaikaisesti päättyvät elinkaaret. Mikä kulttuurialalla on teoksen elinkaari ja mikä sen pitäisi olla? Onko elinkaari suhteessa siihen panostettuihin resursseihin vai sen tuottamaan aineettomaan hyvään?
Näkökulmani kulttuurialaan on visuaalisten taiteiden puolelta, joten päädyin miettimään näyttelyiden ja taideteosten elinkaarta. Mikä on sopiva kesto museonäyttelylle? Entä galleriassa järjestetylle näyttelylle? Tavallisesti museonäyttelyt kestävät kolme kuukautta ja gallerianäyttelyt vaihtuvat kuukausittain. Palveleeko tämä aikataulu kuitenkaan yleisöä, taiteilijaa tai järjestävää organisaatiota, ilmastosta puhumattakaan?
Tässä tehokkuutta ihannoivassa ajassa ajatus hidastamisesta tuntuu radikaalilta. Näyttelykierron pituutta on kuitenkin ryhdytty kyseenalaistamaan ainakin Helsingin kaupungin taidemuseo Hamissa. Jos näyttelyaikaa hidastettaisiin puolella, jäisi puolet kuljetuksista tekemättä, puolet näyttelyrakenteista rakentamatta, puolet painomateriaaleista painamatta ja näyttelynvaihtoihin kuluvaa työaikaa vapautuisi muuhun työhön. Toisaalta monet näyttelyt jäisivät pitämättä, taideteokset syntymättä, harvemmat taiteilijat saisivat teoksiaan esille ja kohtaamiset taiteen äärellä rajautuisivat pienempään määrään näyttelyitä.
Kulttuuri- ja taidealalla työllistyminen on jo valmiiksi vaikeaa. Näyttelykierron hidastaminen vähentäisi työmahdollisuuksia ainakin taiteilijoilta ja mahdollisesti myös taideorganisaatioiden henkilökunnalta, ellei vapautuvaa työaikaa kanavoitaisi esimerkiksi näyttelyiden sisältöjä avaavaan oheisohjelman järjestämiseen, koulutukseen, kehittämistyöhön ja näistä tiedottamiseen.
Millä muilla tavoin aikaa ja materiaalia vaatineiden näyttelyiden ja teatteri- ja musiikkiesitysten elinkaarta saataisiin pidennettyä kestävällä tavalla? Sitran kolme vinkkiä ajattelun virittämiseksi kiertotaloustaajuudelle aiheuttivat seuraavan ajatusketjun, jota voitaisiin toteuttaa esimerkiksi maantieteellisesti hajallaan olevissa yhdistyspohjaisissa gallerioissa: Jos näyttelyhaut seuraavalle vuodelle järjestettäisiin samanaikaisesti, voitaisiin hakemuksista valita eri toimijoita yhteisesti kiinnostava kokonaisuus, joka voisi kiertää eri kaupungeissa. Kiertonäyttelyn ympärille olisi mahdollista luoda kiinnostavaa oheisohjelmaa ja sitä voitaisiin suunnitella ja markkinoida yhteisesti.
Koska joka tapauksessa usein käy niin, että samat näyttelyt kiertävät eri kaupungeissa, tämän tekeminen koordinoidusti vähentäisi kuljetuksista aiheutuvia päästöjä. Teoksia ei tarvitsisi näyttelyn päättyessä kuljettaa varastoon odottamaan, vaan ne voisivat jatkaa matkaa suoraan seuraavaan näyttelypaikkaan. Teokset kestäisivät paremmin, kun niitä ei kuljetettaisi ja varastoitaisi näyttelyiden välillä. Yhteinen tiedotemateriaali ja markkinointi säästäisi työaikaa. Järjestely säästäisi paitsi luonnonvaroja myös taiteilijan taloudellisia resursseja. Kestävyysnäkökulmaa voitaisiin vielä korostaa valitsemalla kiertoon näyttely, jonka sisältö tukee teemaa.
Hidastamalla, koordinoimalla ja tekemällä yhteistyötä pääsemme jälleen pienen askeleen lähemmäs hiilineutraalia tulevaisuutta.
Liisa Mäkinen, kulttuurituottaja YAMK opiskelija HUMAK
Lähteet:
IHME Helsinki 2022. Viitattu 25.4.2022 https://www.ihmehelsinki.fi/blog/taideorganisaation-hiilijalanjalki-ja-hiilihaaste-2030/
Sitra 2022. Kestävää kasvua liiketalouden toimintamalleista. Viitattu 26.4.2022 https://www.sitra.fi/julkaisut/kestavaa-kasvua-kiertotalouden-liiketoimintamalleista/
Sitra 2022. Kestävää kasvua liiketalouden toimintamalleista. Käsikirja yrityksille, 52. Viitattu 27.4.2022 https://www.sitra.fi/app/uploads/2022/02/kestavaa-kasvua-kiertotalouden-liiketoimintamalleista-2-1.pdf
Tanninen-Mattila, Maija 2022. Loppuuko taiteen kiertokulku. Kulttuuri-ilmasto podcast. Yle. Viitattu 21.4.2022 https://areena.yle.fi/audio/1-50423539
