Olemme eläneet kaksi viimeistä vuotta hyvin poikkeuksellista aikaa. Koronavirus on vaikuttanut paljon kulttuuri- ja tapahtuma-alaan. Maaliskuussa 2020 Suomi suljettiin ja monelta kulttuurialan ammattilaiselta loppuivat työt äkillisesti. Kulttuurialalta lomautettiin ja irtisanottiin paljon ammattilaisia tai esitykset loppuivat tai siirtyivät hamaan tulevaisuuteen. Tapahtumat piti perua kiireeseen tahtiin eikä tulevaisuudesta ollut minkäänlaista kuvaa. Koronan alle jäi myös kulttuurihyvinvointi.
Kulttuurihyvinvointi voidaan määritellä ihmisen yksilöllisesti tai yhteisöllisesti jaettuna kokemuksena siitä, että taide ja kulttuuri lisäävät yksiön tai ryhmän hyvinvointia. Kulttuurihyvinvoinnin perustana on ihmisen oma taide- ja kulttuurisuhde, ja kulttuuri. Kulttuurihyvinvointia tukevat vaikutukset läpäisevät koko ihmisen elämän mittaisen kaaren. Kulttuurin avulla jokainen myös heikommassa asemassa oleva voi kokea osallisuutta ja olevansa tasavertainen. Kulttuurihyvinvoinnilla voidaan tarkoittaa myös näkökulmaa esimerkiksi kulttuuri-, kirjasto-, kasvatus-, sote- ja hyvinvointipalveluiden järjestämiseen. Esimerkiksi kunnat, järjestöt ja yritykset voivat toiminnassaan kartoittaa, miten niiden tuottamat palvelut hyödyntävät kulttuurin ja taiteen mahdollisuuksia sekä tunnistaa niihin liittyvää moniammatillista yhteistyötä osallisuuden, yhteisöllisyyden, kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä.
Kun kulttuuriammattilaisen työt loppuvat on se tietenkin iso kriisi. Kuka oikeastaan olen? Miksi olen valinnut juuri tämän alan? Eikö kulttuuri olekaan ihmisille elintärkeää? Tämän kysymyksen äärellä olen ollut pitkään ennen koronaakin. Olen työskennellyt useita vuosia sotealalla kulttuurituottajana ja kulttuurialan ammattilaisena. Rahoista ja taloudesta puhuttaessa on usein toiseen vaakakuppiin laitettu välttämätön hoiva: ruoka, lääkkeet, hygienia ja toiseen kuppiin kulttuuritoiminta. Aina ei ole ollut kysymys edes rahasta vaan arvoista. Mikä tekee ihmisen elämästä arvokasta? Mielestäni tätä ei voi erottaa, kulttuuri on ihmiselle perusoikeus. Jokaisella yksilöllä on oikeus osallistua vapaasti yhteiskunnan kulttuuri- ja sivistyselämään. Osallistua voi niin toteuttajana kuin seuraajanakin. Korona vei meiltä kaikilta hetkeksi tämän oikeuden, mutta miksi tätä on kyseenalaistettu jo joissain ihmisryhmissä jo ennen koronaakin?
Onneksi meillä luovien alojen ammattilaisilla on ainakin yksi resilienssiä ja uusiutumista vahvistava tekijä, nimittäin luova mieli. Olen ollut todistamassa sitä, kuinka muusikot, näyttelijät, tanssijat ja sirkustaiteilijat luovat upeasti nahkansa uudelleen. Uudet innovaatiot ovat syntyneet. Konserttisali tai sirkusesitys on siirretty pihalle, esityksiä on streamattu hoivakotien päiväsaleihin ja runonlausuntaa on voinut katsoa livelähetyksenä Facebookista. Olen ollut paikalla, kun hoivakodin jokainen ikkuna avataan joulun alla. Avoimista ikkunoista sekä sisäpihan seinistä kaikuu jumalaisen kauniina Ave Maria. Hoitajat pysähtyvät kesken hoitotoimien ja ryppyiselle poskelle vierii kirkkaat kyyneleet. Siinä hetkessä on turha puhua arvoista, ihminen on kokonainen, joka tarvitsee hoitoa ja hoivaa niin keholle kuin myös mielelle.
Korona-aikana ikäihmiset ovat olleet paljon yksin niin he, jotka asuvat omissa kodeissaan, kuin myös he, jotka asuvat hoivakodeissa. Yksinäisyys ja eristäytyminen vaikuttaa elämään ja elämänlaatuun heikentävästi. Kulttuuria tarvitaan koronasta elpymiseen, sitä tarvitaan olemassa olevien ihmissuhteiden elvyttämiseen ja uusien luomiseen. Kulttuuria tarvitaan yhteisöllisyyden rakentamiseen ja merkityksellisen elämän kokemiseen. Kulttuuri on meille jokaiselle osa sitä mitä olemme ja miksi olemme tulossa. Kulttuurituottajaa puolestaan tarvitaan myös siellä, missä taiteilijat ja luovan alan ammattilaiset kohtaavat hoitohenkilökunnan kanssa. Kulttuurituottaja toimii tulkkina ja kulttuuritapahtumien mahdollistajana hoivakodissa. Sotealan ja kulttuurialan ammattilainen eivät välttämättä puhu aina samaa kieltä, vaikka heillä olisikin yhteinen tahtotila tai määränpää.
Meillä ihmisillä on poikkeuksellinen kyky selviytyä monesta ja jatkaa sitä, mitä kutsumme elämäksi. Viimeisetkin yleisörajoitukset ovat poistuneet ja viimein myös maskisuosituksetkin. Nyt on aika keskittyä uusiin tapoihin jälleenrakentaa kulttuurihyvinvointia koronakriisin jälkeen. On aika rakentaa uskoa hyvään ja parempaan tulevaisuuteen kulttuurin avulla. Miettiä miten ja mistä tavoitetaan ne ihmiset, jotka eniten kulttuuripalveluita tarvitsevat. He, joiden voimat ja usko on koetuksella tai pelko viruksesta edelleen vallalla. On aika luoda rakenteellisia kulttuurihyvinvoinnin uusia malleja kunnan ja maakunnan tasoilla ja johtoportaissa. Kehittää yhteistyötä eri oppilaitosten välillä, tuoda kulttuurialan ammattilaisia ja opiskelijoita yhteen. Löytää järjestöjä ja yrityksiä yhteistyökumppaneiksi ja löytää uusia rahoitusmalleja kulttuurialalle.
Kevään versojen lailla yksi kerrallaan palatkoon kulttuurin ilo ja riemu takaisin elämään. Se, että vietetään juhlia, käydään teatterissa, lauletaan ja tanssitaan yhdessä ja kohdataan toinen toisemme, tekee elämästä arvokkaan ja mielekkään aina viimeiseen henkäisyyn saakka.
Kirjoittaja: Matleena Kaurila, Kulttuurituottaja YAMK opiskelija HUMAK, Ohjaustoiminnan artenomi (YAMK) HAMK, Eevi-hankkeen projektipäällikkö ja Uusia säveliä etsimässä-hankkeen projektikoordinaattori Metropolia AMK
Koronapandemian vaikutuksia kulttuurialalla 2020-202: Raportti kyselyyn vastauksista. Valtioneuvoston julkaisuja 2021: 6. Valtioneuvosto, Helsinki.
Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen 2030: Toimeenpanosuunnitelma. Valtioneuvoston julkaisuja 2021: 27. Valtioneuvosto, Helsinki.
Ihmisoikeusliitto. www.ihmisoikeudet.net. Sivuilla vierailtu 18.4.2022.
Turku AMK, tutkimus, kehitys ja innovaatiot. Tutkimusryhmät, kulttuurihyvinvointi. https://www.turkuamk.fi/fi/tutkimus-kehitys-ja-innovaatiot/tutkimusryhmat/kulttuurihyvinvointi/ Sivuilla vierailtu 18.4.2022.
