Lyökämme käsi kätehen

Oranssi tausta, jossa teksti "Kulttuurituottaja, ylempi AMK) ja piirroskuva henkilöstä lentämässä linnulla.

Harva opiskelija saa opinnäytetyölleen niin suurta julkisuutta kuin Mimosa Sukanen, joka joutui kilpalaulantaan Kalevala Korun kanssa. Sukasen YAMK-opinnäytetyönä kehittämän Kalevala kartalle -hankkeen tarkoituksena on auttaa kulttuuri- ja matkailualan toimijoita tuotteistamaan palveluitaan Kalevalan tarinoiden avulla ja koota toimijoista verkosto. Sukanen rekisteröi viime keväänä hankkeelleen logon, jossa perinteistä hannunvaakunaa ympäröi teksti ”Siitäpä nyt tie menevi ura uusi urkenevi”, tämän alla oli hankkeen nimi ”Kalevala kartalle”.

Kalevala Koru ei tykännyt. Sen mukaan Kalevala kartalle -hankkeen logossa ei saa käyttää Kalevala-sanaa eikä hannunvaakunasymbolia. Yritys vaati, että tavaramerkkirekisteröintiin tehtäisiin vähintäänkin rajoitus, joka sulkisi taide-esineisiin liittyvät palvelut pois hankkeen toiminnasta. Asian puinti on vielä kesken. Kalevala kartalle -hanke kertoo tiedotteessaan kokevansa velvollisuudekseen nostaa julkisen keskusteluun kysymyksen siitä, kenellä on oikeus suomalaiseen kulttuuriperintöön. Toivotan Mimosa Sukaselle paljon voimia ja Kalevalan naishahmojen sisua mittelöön!

Sukasen taistelu oikeuksista ammentaa kulttuurimatkailusisältöä kansalliseepoksestamme ei ole ensimmäinen eikä varmaan viimeinenkään. 1980-luvulla väännettiin kättä siitä, kuka saa ensimmäisenä perustaa Kalevalakylän. Rajaseudun kunnissa haluttiin hyödyntää kalevalaista kulttuuria kokonaisvaltaisten matkailupalvelujen tuottamiseen. Ensimmäisenä kilpasille asettuivat Kuhmo ja Ilomantsi. Myöhemmin myös Nurmes, Kajaani, Imatra ja Hankasalmi ilmaisivat halukkuutensa hyödyntää Kalevalaa matkailussa. Eri paikkakuntien suunnitelmista käytiin kiivasta kilvoittelua, taistelua oman puolesta ja muita vastaan kesti kuusi vuotta.

Pohjoiskarjalaisten mielestä kuhmolaisten tulisi keskittyä tervanpolttoon. Imatra puolestaan piti itseään etuoikeutettuna Kalevalan säkeen ”Ei oo Vuoksen voittanutta, ylikäynyttä Imatran” perusteella. Vastakkain asetettiin myös aito perinteen vaaliminen ja kaupalliset intressit.

Ilomantsi julistautui Kalevalakunnaksi vuonna 1982, mutta alun perin kaavailtu suuri hanke hotelleineen kutistui pieneksi (mutta viehättäväksi) Parppeinvaaran runokyläksi. Kuhmon Kalevalakyläprojekti puolestaan käynnistyi MEK:in tuella vuonna 1986.  Konstruoidussa Kalevalatulkinnassa päästiin jututtamaan Väinämöistä ja Pohjan akkaa ja näkemään seppiä takomassa ja loitsimassa. Myöhemmin kylän väkeen liittyi myös kainuulainen joulupukki.

Mitä jos olisikin lyöty käsi kätehen ja suunnattu muiden vastustamiseen käytetty energia ja aika yhteisen kalevalakyläverkoston perustamiseen?

Ouluun avattiin kalevalateemainen elämyshuvipuisto vuonna 2014. Nettisivujen mukaan ”Kalevala Park on paljon muuta kuin pelkkä huvipuisto. Niin puistoalue kuin laitteet on rakennettu täysin kalevalaisen keskiaikateeman mukaisesti moderneja teknologioita hyödyntäen.” Tämäkin hanke herätti rakennusvaiheessa kritiikkiä, osuva on mielestäni Kaleva-lehden lukijapalstalla ollut kommentti: ”Kun en millään tahdo muistaa, mainittiinko Kalevalassa 12-metristä, värivaloilla varustettua kieputinta.”

Susanna Kolehmainen

Lähteet

Kolehmainen, Susanna 2014. Savonlinna kirjailijan silmin – kirjallisuudesta kipinää kulttuurimatkailuun. Mikkelin ammattikorkeakoulu, B-julkaisusarja.

Torvinen, Pekka 2021. Kuka omistaa Kalevalan? Kalevala Koru ja Kalevala-teemainen matkailu­hanke kiistelevät sanan käytöstä. HS 2.3.2021.

Last modified: 12.4.2021