Särää, Stam1naa ja sopraanoja – pienen kunnan musiikkijuhlat porskuttaa sinnikkyydellä eteenpäin

Oranssi tausta, jossa teksti "Kulttuurituottaja, ylempi AMK) ja piirroskuva henkilöstä lentämässä linnulla.

 

Suuri on kaunista. Vai pieni? Vai molemmat? Itse olen sitä mieltä, että kaikki kulttuuritapahtumat ovat arvokkaita, olivat ne isoja tai pieniä, paikallisia tai valtakunnallisia, vapaaehtoisten tai vakiintuneiden toimijoiden järjestämiä. Tapahtumien luonnetta arvottamatta, koronan ja epävarmojen aikojen myötä pienien tapahtumien etu on huomattu ainakin Etelä-Karjalan Lemillä.

Lemi on noin 3000 asukkaan kunta Lappeenrannan naapurissa. Se on tunnettu runsaasta perunan viljelystä ja perinneruoka Särästä. Lemi on musiikillisesti rikas pieni kunta, jonka paikallisista erikoisuuksista on syytä mainita neliääninen virrenveisuu ja metallimuusikin runsaus, josta kumpuavat niin metallimusiikin suuruus Stam1na sekä epävirallinen Capital of Metal -nimitys. Lemin musiikkiperinteeseen on kuulunut myös jo lähes 40 vuoden ajan Lemin musiikkijuhlat -festivaali, joka on kasvanut pitkän historiansa aikana usean päivän ja lukuisien konserttien ja esiintyjien laajuiseksi tapahtumaksi.

Kesälle 2021 valmistellaan tapahtumia ja festivaaleja toiveikkaina, mutta epävarmuudesta johtuen Tampereen Rockfest ilmoitti jo kesän 2021 tapahtuman peruuttamisesta. Lemillä ei peruttu kesän 2020 musiikkijuhlia vaan sopeuduttiin tilanteeseen mm. yleisömäärien rajoittamisella ja selkeillä toimintaohjeilla. Tällä hetkellä kesän 2021 musiikkijuhlia järjestellään luottavaisin mielin, kuitenkin tilanne huomioon ottaen: mm. konserttien määrää ja esiintyjäjoukkoa ja -kokoonpanoja on pienennetty, kuten Etelä-Saimaa -lehti kirjoitti 29.3.. Lehtijutussa Lemin musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Erik Rousi nostaa festivaalin valttikortiksi nimenomaan pienen tapahtuman ketteryyden: ”Voimme soveltaa ja tehdä muutoksia lyhyelläkin varoitusajalla.”

Tapahtumien järjestelyissä on ennenkin peräänkuulutettu reagointikykyä ja paineensietokykyä mutta koronan aiheuttama tilanne nostaa nämä ominaisuudet vielä uudelle tasolle. Kyky ennakoida, sopeutua ja muuttaa jo tehtyjä suunnitelmia lyhyessäkin ajassa ovat taitoja, jotka korostuvat paitsi nyt, myös tulevaisuudessa. Etelä-Saimaan kirjoituksessa esiin nostetut Lemin musiikkijuhlien ketteryys ja sinnikkyys ovat arvokkaita ominaisuuksia, joita tapahtuma on onnistunut hyödyntämään ja siten sopeutumaan uuteen todellisuuteen. Omasta ollaan hyvällä tavalla ylpeitä ja tärkeitä perinteitä vaalitaan parhaan mukaan, kuitenkin ajan vaatimukset huomioiden. Tämä kuvastaa samalla myös tietyllä tavalla pientä kuntaa ja sen toimintamahdollisuuksia.

Pakko tunnustaa, että itse en ole koskaan Lemin musiikkijuhlilla vieraillut, vaikka ne minulle lappeenrantalaisena ihan vieressä ovatkin. Stam1na-fanina olen kuitenkin löytänyt tieni Lemille bändin keikkojen merkeissä, joten ehkä löydän tulevaisuudessa sinne myös klassisen musiikin äärelle. Koordinaatit ovat kuitenkin tutut.

 

Juuli Peltola-Kiviniemi, kulttuurituottaja (YAMK) -opiskelija

 

 

Lähteet

https://www.esaimaa.fi/paikalliset/4077233

Musiikkijuhljien luojasta niiden suojelijaksi

Last modified: 21.9.2021