Suomi – taiteilijoiden Muumilaakso

• 14.4.2021 • Kulttuurituottaja (Ylempi AMK)

Luultavasti myrskyjä onkin vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu.  – Muumipappa

Ympäri maailmaa on uutisoitu, kuinka kulttuurialan sote-uudistuksen myötä Suomeen on syntynyt taiteilijoiden muumilaakso. Kulttuurialan hyvinvoinnista ja taloudesta huolehtimisesta seuranneet positiiviset vaikutukset ovat järisyttäviä. Koko yhteiskunnan arvomaailma on muuttunut ja se näkyy Suomen taloudessa, työllisyydessä sekä ihmisten ja luonnon hyvinvoinnissa.

Vielä 2020-luvulla Suomi kärsi maailmanlaajuisesta koronapandemiasta, jonka suurin uhri oli kulttuuriala. Taiteilijoiden toimeentulo oli ollut jo ennen koronaa epävakaalla pohjalla. Monet kulttuurialan työntekijät olivat pienituloisia freelancereita, pätkätyöläisiä tai apurahataiteilijoita. Taiteilijat elivät sirpaleilla: opetustöillä, keikkahommilla, pätkätöillä, satunnaisilla apurahoilla, sosiaalietuuksilla tai toimeentulotuella. Taiteilijat joutuivat taistelemaan pöydältä tippuvista murusista, joka aiheutti ikävää kitkaa eri taiteenalojen välille.

Taiteilijat ja kulttuurivaikuttajat yrittivät toki nostaa esille epäoikeudenmukaisuuksia poliittisessa keskustelussa, mutta eivät saaneet tarpeeksi ääntään kuuluville, jotta olisivat saaneet muutoksia toimeentulojärjestelmään. Tehtiin myös paljon tutkimuksia, joissa todettiin taiteella olevan positiivinen vaikutus niin ihmisen hyvinvointiin sekä kaupunkien talouskasvuun, mutta sekään ei auttanut parantamaan kulttuurialan tilannetta.

Korona-pandemia oli valtava isku kulttuurialalle. Sen aikana kulttuurialan työntekijöistä suuri joukko jäi työttömäksi ja menetti toimeentulonsa. Siitä seurasi myös valtava joukkopako alalta.

Pimeydessä valo loistaa kirkkaimmin

Aluksi iski hiljaisuus ja epätoivo. Vaitonaisuutta ei kuitenkaan kestänyt kauan, vaan taiteilijat heräsivät alkujärkytyksen jälkeen pitämään puoliaan. Koronan tuoma ahdistus ja pelko olivat tyrehdyttäneet monen taiteilijan luovuuden ja se alkoi näkyä turhautumisena. Alkoi syntyä rähinää, johon ei Suomen kaltaisessa rauhaa rakastavassa maassa ollut totuttu. Mediassa artistit alkoivat puhua taiteilijoiden ahdingosta ja sitä kohtaan kohdistuneista vääryyksistä. Laulajat heiluttivat kirvestä hallitukselle ja sanoivat hallituksen nuijivan tapahtuma-alaa. Puheet nousivat otsikoihin, mutta tilanne pysyi samana.

Keskusteluissa ja mielenosoituksissa alettiin vaatia kaikille ihmisille perustuloa ja taiteilijoiden toimeentulo-ongelmiin ratkaisuksi taiteilijapalkkaa. Todettiin, että taiteen rahoitus tarvitsi perinpohjaista uudistusta, eräänlaista kulttuurisektorin sotea. Äänekkäät protestit saivat myös päättäjät huomaamaan, että kulttuurialan heikolle taloudelliselle tilanteelle oli tehtävä jotain.

Kulttuuripoliittinen keskustelu vilkastui ja kulttuuriala alkoi järjestäytyä. Perustettiin etujärjestöjä, jotka saivat äänensä paremmin kuuluviin. Perustulo ja taiteilijapalkka nousivat jälleen puheenaiheeksi. Lisääntyneen vapaa-ajan myötä taiteen ja kulttuurin merkitys ihmisten arjessa tuli näkyvämmäksi.

Taiteen ja kulttuurin vaikutuksista ihmisiin ja yhteiskuntaan oli tehty tuhansittain tutkimuksia ja selvityksiä eri puolilla maailmaa. Koska luova talous näyttäytyi näiden tutkimusten valossa tulevaisuuden toivona, alettiin panostaa juuri siihen. Taiteen ja kulttuurin hyvinvointivaikutukset otettiin tosissaan. Koronan aikana ihmisten yksinäisyys, pelko ja ahdistus olivat kasvaneet ja niistä aiheutui yhteiskunnalle suuri menoerä. Tarvittiin keinoja, joilla saataisiin väestön mielialaa ja hyvinvointia parannettua. Kaiken kulttuuritarjonnan loputtua oli huomattu, kuinka suuri merkitys ja parantava voima taiteella oli.  Kun rajoitukset alkoivat helpottaa, ihmiset uskaltautuivat jälleen tapahtumiin ja konsertteihin.

Suomi oli joutunut ottamaan paljon velkaa selvitäkseen koronapandemiasta. Toisin kuin pelättiin, hallitus rupesi tekemään rakenteellisia uudistuksia niille aloille, jotka haavoittuivat eniten pandemian aikana kuten ilmastopolitiikkaan, koulutukseen, terveydenhuoltoon ja kulttuuriin.

Nyt kaupungit ja kunnat ovat palkanneet taiteilijoita eri sektoreille, lisäämään työntekijöidensä luovaa ajattelua ja sitä kautta parantamaan ihmisten hyvinvointia. Taiteilijoita työskentelee yrityksissä, päiväkodeissa, kouluissa ja vanhuspalveluissa. Osa taiteilijapalkkaa saavista tekee vuodessa kahdeksan kuukautta omaa taiteellista työtään, mutta kaksi kuukautta vuodessa jakavat osaamistaan työskentelemällä eri organisaatioissa, tuoden ihmisten työelämään iloa ja luovuutta. Näin kaikki pääsevät osallisiksi taiteilijoiden ammattitaidosta.  Kaksi kuukautta taiteilija voi käyttää rentoutumiseen ja palautumiseen.

Myös tapahtuma-alaan panostetaan. On huomattu, että suuret festivaalit pystyvät vaikuttamaan valinnoillaan yleisöönsä ja varsinkin nuorisoon. On hienoa nähdä, miten suomalainen tapahtuma-ala toimii esimerkkinä myös ympäristöasioissa. Kaikki kulttuuri- ja urheilutapahtumat ovat joko hiilineutraaleja tai hiilinegatiivisia, niissä otetaan huomioon myös turvallisuus sekä sosio-kulttuurinen ja eettinen vastuu.  On käsittämätöntä nykyään ajatella, että joskus tapahtumisessa on käytetty fossiilisia polttoaineita tai tarjoiltu liharuokaa.

Korona aiheutti paljon tuskaa ja kärsimystä, ja jouduimme kohtaamaan menetykset, surut ja ahdistukset vuosia sen loppumisen jälkeen. Mutta siitä seurasi jotain uutta ja kaunista: yhteiskunta, jonka taide lävistää ja jossa taide on kaiken keskiössä, ei pelkkänä alaviitteenä ministerien juhlapuheissa.

Nyt vuonna 2035 voimme vain nauraa entisaikojen typeryydellemme ja todeta, että suuret kriisit voivat olla myös tie parempaan maailmaan.

Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan. -Muumipappa

Johanna Raaste

Kuva: Joonatan Albekoglu

Lähteet:

Last modified: 21.9.2021