Istun ison messumaisen hallin keskellä. Ympärilläni vilisee tuhansia ihmisiä. Olen Lontoossa, suuressa tapahtumassa Excell Centerissä. Nämä tuhannet ihmiset ovat kerääntyneet yhteisen mielenkiintonsa ympärille. He ovat tulleet toteuttamaan itseään. Innostumaan kulttuurista. He ovat tulleet tapaamaan ihailemiaan näyttelijöitä, tapaamaan internetissä tapaamiaan ihmisiä, vaikuttumaan, liikuttumaan.
Väkisin mieleeni kaiken vilinän keskellä tunkee muistikuvia kotimaassa käydystä vaalikeskustelusta ja teemoista, jotka kotimaani jäätyä taakse jäivät ajankohtaisiksi.
Mieleeni vyöryy erään puoluejohtajan huolimaton lausunto, kuinka kulttuuri on luksuspalvelu, johon tällä hetkellä Suomessa menee liikaa rahaa (Ylen vaalitentti, 22.3.2023). Olen itse kulttuurin äärellä, yhdessä tekemisen äärellä, hyvinvoinnin äärellä. Näin koen sisimmässäni, kun kaikkien näiden ihmisten keskellä olen. Mietin, miten tähän ei voi jollakin kansakunnalla olla varaa tai halukkuutta panostaa? Tämä tuntuu aivan järjettömältä ajatukselta.
Jos tutkitaan hetki sanan ”luksus” merkitystä. Sivistyssanakirja määrittelee sanan ”luksus” termeillä: loisto, ylellisyys, mässäily. Luksus määrittyy myös tarpeettomiksi tavaroiksi tai palveluiksi.
Yhdistetään tähän yhteyteen vielä raha, (mikä lausunnonantajan mukaan on kynnyskysymys kulttuurin suhteen) monesta asiasta nykyisessä maailmassamme tulee luksusta. Jos taide ja kulttuuri luokitellaan julkisrahoituksella olevaksi luksustuotteeksi, niin mitä voidaan arvottaa luksukseksi seuraavaksi? Yleisillä rahoilla tuetaan tällä samalla logiikalla monia yhteiskunnallisia luksustuotteita. Pitäisikö listalle asettaa myös kansallispuistot, urheilu tai valtion tukema asuntotuotanto? Entä teiden kunnossapito? Maanviljely? Hiihtoladut ja lenkkipolut? Puiden istuttaminen ja leikkipuistojen tekeminen lapsille? Kaikki nämä ovat yhtälailla luksustuotteita. Ja tällä ajattelumallilla, kaikista pahinta on, että ne eivät tuota mitään. Puiston lehmukset eivät tule tuottamaan koskaan yhtään euroa vaan ovat “kalliita” kuntalaisten ympäristön viihdyttäjiä. Tuntuu, että taide ja kulttuuri on jälleen ollut oivallinen tapa kritisoida jotakin sellaista, mitä noin päällisin puolin on helppoa maalittaa “liian kalliiksi” ja “turhaksi” näinä vaikeina aikoina.
Avataanpa vähän kulttuurin asemaa Suomessa. Kulttuurin tuotos Suomelle oli Taloustutkimuksen mukaan noin 13 miljardia euroa vuonna 2020. Tämä tarkoittaa, että valtion 1,2 miljardin euron tuki tuotti moninkertaisesti sen takaisin. Kulttuurin osuus bruttokansantuotteesta on 3,1 %. Vastaavasti mm. metsätalous oli 1,96 % ja maatalouden osuus 0,75 % (Tilastokeskus 2019 ja 2020). Vastaava keskiarvo muissa Euroopan maissa on 4,4 %. Jos eurooppalainen keskiarvo saavutettaisiin, nousisi kulttuurin toimialojen kansantaloudelle tuottama lisäarvo samalla nykyisestä 6,5, miljardista jopa 9 miljardiin euroon (Taku Ry 2022). Kulttuuri työllistää Suomessa n. 120 000 henkilöä (Tilastokeskus 2019) , josta iso osa ovat pienyrittäjiä. Tapahtuma-ala työllistää 200 000 ihmistä (Tapahtumateollisuus 2022). Kulttuurilla on myös alueellisia vaikutuksia. Esimerkiksi Savonlinnan Oopperajuhlien taloudellinen vaikutus tapahtuman seudulle arvioidaan olevan vuosittain jopa 43 miljoonaa euroa.
Vaikuttavia lukuja. Jopa kaltaiselleni humanistille herää ajatus, että eivätkö nämä luvut kerro jo jotakin siitä, että tämä linssin alla oleva “luksustuote” tuottaa melkoisen määrän jo pelkästään rahaa, mikä ei tietty ole kulttuurin ainut anti.
Mitä muuta kulttuuri on kuin pelkkiä lukuja ja numeroja? Kulttuuri on jokaisen saavutettavissa oleva itsensä ilmaisun muoto. Se on inhimilliselle olemiselle välttämättömyys. Kulttuuria on ollut niin kauan, kuin on ollut ihmisyyttä. Ehkä meillä on tarve tälle luksustuotteelle. Meillä on tarve kokoontua yhteen, tehdä yhdessä, vaikuttua yhdessä, ilmaista itseämme taiteen ja kulttuurin kautta. Meillä on tarve viihtymiselle ja unohtamiselle. Meillä on tarve tarkastella ympäristöämme, maailmaamme ja omaa ajatteluamme. Tätä ei vain voi laittaa johonkin taloustaulukkoon ja yrittää rutistaa siitä kaikki ylimääräinen ilma pois. Se ei vain ole mahdollista.
Kulttuuri on tärkeä osa hyvinvoinnin näkökulmasta. Kulttuurilla on tutkimusten mukaan myönteisiä vaikutuksia mielenteveyteen sekä fyysiseen hyvinvointiin. Mieli Ry:n tutukimuksen (2021) mukaan 95 % vastaajista kokivat, että taide ja kulttuuri on vaikuttanut positiivisesti heidän hyvinvointiinsa. Itse omassa työssäni työskentelen nimenomaan tämän tematiikan parissa. Kohta 15 vuoden kokemuksella voin todeta, että kulttuurilla, taiteella, yhdessäololla, yhteisöllisyydellä ja kuulluksi ja nähdyksi tulemisella on todella myönteisiä vaikutuksia yksilön pärjäämiseen ja jaksamiseen.
Kulttuuria löytyy kaikkialta. Kuka ei päivän mittaan kuulisi kaupassa käydessään musiikkia, katsoisi pitkän työpäivän jälkeen sarjoja tai elokuvia tai viivytttäisi katsettaan kerrostalon kylkeen maalatussa muraalissa? Jopa vaalitenttiin valmistautunut puheenjohtaja on mitä todennäköisemmin hyödyntänyt jonkin luovan alan tekijän ammattitaitoa, kun hänet on vaatetettu, otettu vaalikuvia tai jopa sävelletty musiikkia vaalimainoksen taustalle.
Onko kaikki yllämainittu luksusta, johon meillä ei nyt ole varaa? Tai kaikki tuo luksusta, jonka arvoa ei kannattaisi yhteiskunnassamme tunnustaa? Kulttuurin ja taiteen merkitys yhteiskunnassa ulottuu yhteisöllisyyteen, yhteenkuuluvuuteen, demokratiaan ja yhteiskunnan monitahoisten ongelmien ratkaisemiseen sekä uuden luomiseen. Luovien alojen, taiteen ja kulttuurin kenttä voi tarjota uudenlaista, reilua ja kestävää kasvua, jota kannattaa tavoitella. Kenties tästä yhdestä huolimattomasta lausunnosta pitäisi jopa olla kiitollinen. Sosiaalinen media täyttyi hetkessä taiteen- ja kulttuurintekijöiden lausunnoista ja vastalauseista. Olisin henkilökohtaisesti todella iloinen, että tällaisia keskusteluja suomalaisessa yhteiskunnassa enää tarvitsisi käydä. Koronapandemian kurittama kulttuuriala selvisi siitä jollakin tavoin kuivin jaloin. Tuntuu kohtuuttomalta alkaa kurittaa kuritettua uudelleen tällaisin ulostuloin.
Jos minä olisin istunut vaalitentin kuumottavissa valoissa, sanoisin vastalauseena annettuun kommenttiin jotakin seuraavaa:
Yhteiskunta ja kulttuuri eivät ole kaksi erillistä asiaa. Kulttuuri luo yhteiskuntaa, pitää yllä sen pilareita ja luo eteenpäin menevää voimaa.
Teksti: Lauri Keskiväli, kulttuurituotannon YAMK-opiskelija
LÄHTEET:
TAKU Ry. Kulttuurialan kasvun tukeminen on kannattava investointi. Viitattu 17.4.2023. https://taku.fi/hallitusohjelmatavoitteet-rahoitus/
Yleisradio, Vaalitentti 22.3.2023.
