Korona-aika on osoittanut, kuinka vähän kulttuurialaa oikeastaan arvostetaankaan. Alalla toimineet henkilöt ovat toki tienneet arvostuksen tason jo entuudestaan, mutta silti se pääsi yllättämään. Kulttuurialalla toimivat hyväksyivät vakavassa tilanteessa yhteisen hyvän takia oman tilanteensa kurjistumisen. Tämäkään ei varsinaisesti yllätä, suurin osa alalla toimivista ovat vastuullista ja nöyrää väkeä. Mutta olemmeko me liian nöyriä? Miksi?
Kun yhteiskunnissa tapahtuu niin vakavia asioita kuin mitä viimeisten vuosien aikana on tapahtunut, jokainen ymmärtää, että kaikki ei pysy ennallaan. Mutta mistä johtuu, että ensimmäisenä aina otetaan kulttuurista ja viimeisenä sille annetaan jotain? Eikö se lopulta ole niitä harvoja asioita, jotka kannattelevat esimerkiksi suomalaista yhteiskuntaa? Kuva suomalaisuudesta perustuu pitkälti taiteilijoiden luomaan kuvaan meistä. Sortovuosien aikaan Jean Sibeliuksesta tuli yksi kansallisen itsenäisyystaistelun tunnuksista, Finlandia nostaa tänäkin päivänä raavaalla miehelläkin kyyneleen silmään. Talvi- ja jatkosodassa laulettiin ja soitettiin ja pidettiin näin yllä mielialaa. Sotilaat kirjoittelivat toistensa muistivihkoihin suomalaisia laulun sanoja ja runoja. Säkkijärven polkalla pelastettiin jopa Viipuri radiomiinoilta. Tänäkin päivänä Olli Halonen laulaa radiossa, että ’’aluks oli suo, kuokka ja Jussi- ja pohjoista lakeutta julmetusti’’ sekä ’’ja me huudetaan, et antaa tulla vaan’’. ’’On siunaus ja kirous, kun synnyttiin pohjolaan’’. Suomalainen taide on luonut ja ylläpitää suomalaista identiteettiä. Kulttuurin vaikuttavuus on valtava kaikilla elämän osa-alueilla, mutta kenties eniten sillä on vaikutusta itsensä määrittelyssä.
Kun Ukrainassa alkoi helmikuussa 2022 sota, koronan ajan naftaliinissa pidettyä kulttuurialaa tarvittiin taas. Apua Ukrainaan -konsertti keräsi yli 6 miljoonaa euroa, saadut tulot ohjataan avustusjärjestöjen kautta Ukrainaan ja naapurimaihin, joihin ihmisiä on paennut. Kerätty tulo tuntuu aika merkittävältä alalta, jota on pidetty suht merkityksettömänä. Olisiko aika miettiä kuinka kulttuurialasta puhutaan yhteiskunnassa ja alkaa puhua alan vaikuttavuudesta?
Mutta miksi sitten kulttuurialaa on kohdeltu korona-aikana sitten eri tavoin kuin muita aloja? Jossain määrin kyse on lainsäädännöllisistä ongelmista, kun esimerkiksi samassa ravintolassa on saanut olla normaaliin aikaan 120 asiakasta, koronarajoitusten aikaan 90 asiakasta ja live-esiintyjän kanssa 20 asiakasta. Yleisötilaisuuksia käsitellään laissa eri lailla ja ne ovat olleet rajoittajien lempilapsia koko korona-ajan, vaikka samaan aikaan kauppakeskuksessa saa olla 1000 ihmistä. Yleisötilaisuuksia on ollut helppo rajata, mutta silti tulee mieleen myös arvostuksen puute. Ei tuolla toiminnalla ole yhteiskunnalle merkitystä. Mistä tämä johtuu?
Taiteilijan työttömyysturvaan on ensi vuoden alussa tulossa muutos, jonka mukaan tekijänoikeuskorvaukset eivät enää vaikuta työttömyyskorvauksen sovittelussa. Eli jo tehty työ, josta saadaan korvaus myöhemmin, on heikentänyt työttömyysturvaa, mutta ei esimerkiksi nostanut ansiosidonnaista päivärahaa. Taiteilijalla ei ole siis ollut edes oikeutta työttömyyspäivärahaan. Onneksi edes yksi taiteilijan työttömyysturvaan liittyvä ongelma on poistettu, niitä jää kyllä vielä yhä riittävästi. Lakeja voi siis muuttaa, mutta niiden tekemisessä menee kauan. Ne eivät ole prioriteettilistan kärjessä. Miksi?
Oma arvioni on, että tämä juontaa meillä kaikilla jo kauas lapsuuteen ja siihen, miten kulttuurialasta ja alalla toimimisesta on puhuttu. Kun lapsi harrastaa teatteria, musiikkia tai piirtämistä, niin kaikki kannustavat häntä ja ihailevat tuotoksia. Kun tämä sama lapsi alkaa myöhemmin puhua alasta ammattina, niin samat ihmiset tuomitsevatkin ajatuksen ja alkavat puhua, että eikö kannattaisi hankkia joku oikea ammatti. Rakastuakaan ei saa taiteilijaan, sillä eihän sellainen tuo elantoa pöytään ja muusikot nyt ainakin ovat renttuja ja juoppoja. Miten tämä vaikuttaa niihin lapsiin, jotka ovat myöhemmin aikuisia ja vaikuttamassa asioihin? Eli meihin kaikkiin. Voivatko nämä kielteiset ajatukset kulttuurialaan olla ihan sen tulosta, kuinka puhumme lapsille? Tai yleensäkin kuinka puhumme kaikenikäisille ihmisille eri ammateista.
Suurin osa vanhemmista varmasti miettii monissa asioissa, kuinka puhuvat lapsilleen. Esimerkiksi koronapandemian ja Ukrainassa meneillään olevan sodan suhteen mietitään, kuinka niistä puhutaan pelottelematta lasta, mutta kuitenkin niin, että tämän kysymyksiin vastataan. Samoin suurin osa vanhemmista varmasti varoo esimerkiksi rasististen ennakkoluulojen levittämistä lapsiin. Kuitenkin ennakkoluulot taiteilijoista leviää tsunamin lailla sukupolvesta toiseen. Vaikka samaan aikaan jokainen ihminen myös nauttii enemmän tai vähemmän kulttuurista.
Parasta mitä me jokainen voimme tehdä on alkaa puhua kulttuurialalla toimivista ammattilaisista kunnioittavaan sävyyn ja levittää arvostusta koko yhteiskuntaan. Ei ammuta alas lapsien urahaaveita tai pitkätukkaistakitaristipoikaystävää. Muusikko, kuvataiteilija, tuottaja, roudari, teknikko, you name it, näitä ammatteja pitää kohdella samalla arvostuksella kuin mitä tahansa muutakin ammattia. Näin myös joskus taas ulosteen osuessa tuulettimeen, myös kulttuuriala voisi saada muutakin kuin kannustuspuheita osakseen. Tämä on vaikuttavuustyötä, jota me jokainen voimme tehdä. Ja kuten olemme jo huomanneet, vaikeina aikoina kulttuuria nimenomaan tarvitaan. Toivottavasti silloin vielä on joku sitä tekemässä.
Olli Virta
Kulttuurituotannon YAMK-opiskelija
Muusikko, lauluntekijä
Lähteet:
Kaira, Lauri 2022a. Korjaus taiteilijan työttömyysturvaan. Gramexpress 1/2022, 16.
Mannermaa, Jaakko 2022. Apua Ukrainaan -konsertissa kerätty jo yli kuusi miljoonaa euroa sodan uhreille. Yle 12.3.2022. Viitattu 19.3.2022. https://yle.fi/uutiset/3-12356557
Mattila, Matias 2021. Kulttuurialasta tuli korona-ajan hylkiö, eivätkä taiteilijat koettele rajoituksia – asiantuntijan mukaan oikeuksiin kajoaminen on hyväksytty hiljaa. Yle 27.1.2021. Viitattu 19.3.2022. https://yle.fi/uutiset/3-11755060
Sotaveteraanit.fi 2018. Kun Säkkijärven polkka Viipurin pelasti- Jatkosodan eriskummallisimman puolustustaistelun kävi Yleisradio aseenaan Vili Vesterinen. Viitattu 31.3.2022. https://sotaveteraanit.fi/kun-sakkijarven-polkka-viipurin-pelasti-jatkosodan-eriskummallisimman-puolustustaistelun-kavi-yleisradio-aseenaan-vili-vesterinen/
