Seppo Lahtinen
Yhdistyneiden kansakuntien jäsenmaat sopivat vuonna 2015 kestävän kehityksen tavoitteista ja toimintatavoista. Toimintaohjelma on nimeltään Agenda 2030 ja se tähtää kestävään kehitykseen, jossa otetaan tasavertaisesti huomioon ympäristö, talous ja ihminen.Suomi liittyi vuonna 1945 perustettuun YK:hon vuonna 1955. YK:ssa on yhteensä tänä päivänä 193 jäsenmaata. Lähes kaikki itsenäiset valtiot –lukuun ottamatta muutamaa maata ja muutamaa poikkeusta – kuuluvat YK:hon. Yhdistyneillä kansakunnilla onkin siis merkittävä tehtävä kestävän kehityksen edistäjänä.
Kestävä kehitys sisältää neljä elementtiä. Näitä ovat ekologinen kestävyys, taloudellinen kestävyys, sosiaalinen kestävyys ja kulttuurillinen kestävyys. Jos niitä avataan tarkemmin, huomaamme, että ekologisuudella tarkoitetaan nimensä mukaisesti luontoa, ympäristöä, elollista maailmaa; taloudellinen kestävyys ei suinkaan merkitse köyhyyttä, vaan sitä, että varallisuutta ei saa hukata eli tuhlata. Sosiaalinen kestävyys merkitsee jokaisen maailman ihmisen oikeutta perustarpeisiin, joita ovat ruoka, koulutus ja sananvapaus. Kulttuurinen kestävyys näiden kolmen lisäksi merkitsee oman, alkuperäisen kulttuurin säilyttämisen oikeutta. Näihin kuuluvat mm. kieli ja perinteet.
Paitsi suuressa kuvassa katsottuna, kestävää kehitystä voidaan tarkastella myös paikallisella tasolla eli niin sanotusti pienemmässä mittakaavassa. Ei siis tarvitse yhdellä kerralla ajatella koko maailmaa ja huolehtia kaikesta. Riittää, kun katsoo asiaa oman kotimaansa tai kotikaupunkinsa näkökulmasta. Joskus riittää, kun katsoo oman tonttinsa ympäriltä. Miltä sieltä mahtaakaan näyttää? Avataanpa asiaa hiukan.
Kestävää kehitystä tarkastellen paikallisella tasolla on merkitystä. Tässä yhteydessä voisi puhua jopa mikrotasonäkökulmasta. Helsinki on kiinnittänyt huomiota kestävään kehitykseen. Vuoden 2017-2021 kaupunkistrategiassa huomio kiinnittyi kolmeen pääteemaan: kaupungin kasvun turvaamiseen, palvelujen uudistamiseen ja vastuulliseen taloudenpitoon. Kulttuuria suorasanaisesti ei vielä tuossa vaiheessa mainittu. Huolta kannettiin kaupungin elinvoiman ja vetovoimaisuuden ylläpitämisessä. Siinä viitattiin kulttuurin merkitykseen, muttei mainittu kuitenkaan suoraan. Sitä ei vielä alleviivattu. Vuoden 2021-2025 kaupunkistrategiassa kulttuuri nostetaan neljänneksi, tärkeäksi osaksi. Kulttuurin tukemiseksi annetaan myös lupaus siitä, kaupunki voi hyödyntää taiteen prosenttiperiaatteella toteutettuja julkisia hankkeita, koska tapahtumalla ja tapahtumatuotannolla on merkittävä rooli Helsingin elinvoimaisuuden ylläpitämisessä. Kaupunkia kuvataan vastuullisena ja luotettavana sekä innostavana yhteistyökumppanina.
Kulttuuri on osa meidän
kaikkien hyvinvointia!
Kuten kulttuuriin yleensäkin. Myös Helsingin strategiasuunnitelmassa huomio kiinnittyy matkailunäkökulmaan. Helsinki asettaa tavoitteekseen sen, että se pystyy palvelemaan tapahtumajärjestäjiä ns. yhden luukun periaatteella.
Kulttuurituotannossa kulttuuria ajatellaan huomattavasti väljemmin kuin vain kielen tai vain tapojen kautta nähtynä. Kulttuurituotannossa kulttuuri on taidetta, luovuutta, vapaata ajattelua. Se on teatteria, se on musiikkia, se on performancea. Se on hyvää oloa. Tuoksuja, värejä, ajatuksia.
Tietenkin sanalla kulttuuri on suuri merkitys ja sana itsessään värittyy monin erilaisin sävyin. Kulttuuri on osa meidän kaikkien hyvinvointia. Mikä sitten voidaan erottaa tai jättää kulttuurin ulkopuolelle tai mikä automaattisesti kuuluu sen sisäpuolelle? Toisin sanoen, mistä oikein puhumme, kun puhumme kulttuurista tai kulttuurisesta monimuotoisuudesta? Siihen voisi vastata: kulttuuri on henkisesti voimaannuttavaa. Se ei ota. Se antaa. Pitäkäämme siis hyvää huolta siitä, mitä meillä on ja mihin me voimme itse vaikuttaa monimuotoisesti. Kulttuuri on kuin ilma, jota hengitämme. Se on tunnetila. Tai se on kuin vesisade, joka lyö kallion laelle. Kuulostaako vesisade kaikkialla maailmassa samanlaiselta? Onko kulttuurin oltava kaikkialla samanlaista? Tämän blogin tehtävänä ei olekaan vastata tähän kysymykseen tyhjentävästi, vaan herättää ajatuksia ja jatkaa keskustelua siitä, mitä kulttuuri on ja mitä se merkitsee.
Kulttuuria voidaan kuvailla kuin ilmaksi, jota hengitämme. Se on tunnetila ja se on harmonia. Tai se on kuin vesisade. Kuulostaako vesisade kaikkialla maailmassa samanlaiselta?
Kirjoittaja on Humakin ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opiskelija, joka työskentelee toimitussihteerinä ja tuottajana.
LÄHTEET
www.hel.fi/static/helsinki/julkaisut/SDG-VLR-Helsinki-2019-fi.pdf
www.hel.fi/static/helsinki/Kaupunkistrategiaesitys29092021.pdf
www.ykliitto.fi/julkaisut/kestavan-kehityksen-tavoitteet-agenda2030
Kuva: BIXABAY
