Ismo Leikola on hauska mies…

• 21.4.2022 • Kulttuurituottaja (Ylempi AMK), Yleinen

(kuva: W&T tuotannot)

Mielestäni stand up -koomikko Ismo Leikola on hauska. Yksi mieleenpainunut sketsi, jonka olen häneltä kuullut on se, missä hän kummastelee jälleen kerran suomen kielen ilmauksia ja tällä kertaa sitä, että kaikki vain tapahtuu suomalaisille. Itse ei tarvitse tehdä mitään, vaimokin vain pamahtaa paksuksi tai tullaan känniin ja krapula vain iskee…Mitään en tehnyt itse.

Tapahtumatuottajana

Tapahtumia tuottavana kulttuurialan sekatyöläisenä tulee harvoin sellainen olo, että asioita vain tapahtuu. Niiden eteen on oikeasti tehtävä töitä ja itse asiassa aika paljon. Toisinaan olen kuitenkin omassa työssäni törmännyt niihinkin tilanteisiin, että kun saattaa jotain alulle, se alkaa kasvamaan, tapahtumaan kuin itsestään. Viimeisin tuotanto, jossa olin mukana oli juuri tämän kaltainen. 

Flashmob

Sain maaliskuun alussa viestin Wasa Sinfoniettan kapellimestarilta, jossa hän ehdotti, että järjestäisin flashmobin, jossa soittaisimme Ukrainan kansallislaulun paikallisessa kauppakeskuksessa. Orkesterimme on aiemmin tehnyt Ylen taltioiman flashmobin Suomen täyttäessä 100 vuotta. Esitimme silloin Sibeliuksen Finlandian yhdessä paikallisen lukiolaisten kuoron kanssa. Ihana muistutus siitä, mitä itsenäisyys ja sananvapaus, vapaus ilmaista oma mielipiteensä merkitsee. Se oli juhlallinen, hieno ja iloinen tapahtuma. 

Sota ei ole hauska, ei juhlallinen, ei hieno, ei iloinen. Sota on hirveä, juhlaton, ruma ja iloton. 

Teenkö hyvän teon?

Koen valtavaa hämmennystä siitä, että elämme tällä hetkellä tilanteessa, jossa sota on lähempänä meitä kuin koskaan, olenhan saanut itse elää koko elämäni rauhan vallitessa. Mutta Ukrainassa on tänään sota, halusin tai en. Sota, joka koskettaa meitä suomalaisia ihan eri tavalla, koska omat isovanhempamme ovat olleet sotimassa Suomen itsenäisyyden puolesta. Omat enomme, setämme ja tätimme, äitimme, isämme –  lapsina, joiden tehtävä oli auttaa kotirintamalla.

Ajatus flashmobista herätti minussa todella paljon ristiriitaisia ajatuksia ei pelkästään siksi, että itse flashmob -tapahtumia on viimeisten vuosien aikana kritisoitu, vaan monista muistakin perusteista johtuen. Onko tällä oikeasti mitään merkitystä? Miksi me tekisimme tämän? Haluaako joku omaa henkilökohtaista hyötyä tästä vai olemmeko puhtain mielin osoittamassa mielipiteemme musiikin avulla? Minun oli otettava aikaa perustellakseni itselleni oliko sille, että järjestäisimme tällaisen tapahtuman riittävän hyviä, eettisesti kestäviä perusteita. Halusin tehdä aidosti hyvän teon, teon, jonka puolesta olisin itse valmis tekemään kaikkeni. 

Samaa periaatetta olisi ehkä hyvä miettiä aina kulttuurituottajana työskennellessään. Teenkö hyvän teon?

“Ainoa keino epäonnistua on jättää yrittämättä.”

Muusikoille paras keino selviytyä, paras keino auttaa myös muita, on musiikin kautta, soittamalla ja laulamalla. Pukea ihmisten surun, kaipauksen, rakkauden ja muiden tunteiden kirjon sävelten kielelle. Sävelet koskettavat suoraan ihmisen sieluun ja tunteisiin, sillä niitä ei voi sanallistaa. Ne hoitavat ja auttavat kokemaan turvallisesti musiikin syleilyssä niitä asioita, jotka ovat myös kaikista kipeimpiä. Tuovat lohtua ja voimaa, kun ihmisellä on vaikeaa. Auttavat käsittelemään ikävää, surua, tuskaa. 

Olen usein ollut mukana tuottamassa tapahtumia, jotka ovat koskettaneet ihmisiä musiikin ja taiteen avulla ja huomannut, miten suuri merkitys näillä tapahtumilla on ollut niitä kuulemaan ja katsomaan tulleille ihmisille. Lähes aina erilaisia tapahtumia tuottaessaan, herää epävarmuuden ja pelon tunteita siitä, onko sillä, mitä on tekemässä oikea suunta, tuleeko yleisö löytämään ne ajatukset, joita esitys on halunnut välittää. Silti, kuten Seneca on aikoinaan todennut: “Ainoa keino epäonnistua on jättää yrittämättä.”

Ensimmäinen askel kohti flashmob -tapahtuman järjestämistä oli yhteydenotto muutamiin jo yhteistyössä orkesterin kanssa toimiviin tahoihin. Kun ilmoittautumisia alkoi tulla jo samana iltana lähetettyäni sähköpostia tapahtumasta tiesin, että olemme tekemisissä asian kanssa, jolla on merkitystä.

“Näytä, että välität – Visa att du bryr”

Yhtäkkiä kuin tyhjästä oli selvää, että tapahtuma kuvattaisiin valtamedia Ylen toimesta, flashmobin yllätyksen onnistumisen ympärille oli rakennettu tapahtuma: “Näytä, että välität – Visa att du bryr”, johon oli kutsuttu juuri Vaasaan ja lähialueille sotaa paenneita ukrainalaisia ja paikalle tulisi vapaaehtoisesti muusikoita ja laulajia, jotka ovat hankkiakseen ammattiosaamisensa käyttäneet siihen kymmeniätuhansia tunteja ja osasivat esitettävän kappaleen ulkoa, paikalla olisi järjestysmiehiä, kauppakeskus ja tilat lahjoitusten keräämistä varten varattuina, kaikki luvat poliisilta ja pelastuslaitokselta kunnossa, vastuuvakuutukset, kuvausluvat ja rahoittajat, bussikyydit ukrainalaisille, esiintymislavat, ja PA:t. Ja kaikki tämä “vain tapahtui” muutaman viikon varoitusajalla. Ihmisiä, jotka halusivat osallistua ja auttaa tuntui vain ilmestyvän kuin tyhjästä.  Vai olikohan se sittenkään ihan niin…?

Yhtenäisyydessä on voimaa

Taltiointi julkaistiin saman päivän aikana ja se sai vuorokaudessa lähes puoli miljoonaa katselua. Kaikki osallistujat olivat saaneet tämän aikaan yhdessä, osoittaneet että yhtenäisyydessä on voima, olemme enemmän kuin osiemme summa. Emme voineet lopettaa sotaa, mutta annoimme ihmisille voimaa jaksaa ja osoitimme ukrainalaisille seisovamme heidän rinnallaan ja olevamme heidän puolellaan.

Seuraavien päivien aikana sain kiitospuheluita ja -viestejä täysin itselleni tuntemattomilta ihmisiltä, puheluita, joissa ihmiset kertoivat saaneensa kokea jotain kaunista, voimaannuttavaa ja ylentävää kaiken kauheuden keskellä. Myös muut tapahtumaan osallistuneet yhteistyötahot olivat saaneet samankaltaisia yhteydenottoja. Hyvä oli lähtenyt eteenpäin, kiertämään, jakautumaan. 

Eikä kannata syödä liikaa…

Ismo Leikola on edelleen mielestäni hauska mies. Itse asiassa hänet valittiin maailman hauskimmaksi mieheksi. Toinen hänen sketseistään, jossa hän ihmettee sitä, mitä hyötyä on ollut siitä, että hänen äitinsä käski hänen syödä lautasensa tyhjäksi, koska afrikkalaiset näkivät nälkää ja seurauksena oli vain se, että hän itse on nyt ylipainoinen, sai minut nauramaan katketakseni. 

Joskus kulttuurituotannoissa käy niin että, kun haluaa kovasti jotain seuraukset saattavat olla jotain aivan muuta, mihin pyrittiin. Siksi on tärkeää pohtia etukäteen myös vastakkaisia vaihtoehtoja, olla sokeutumatta omaan idealistiseen kuvaansa jonkin teon vaikuttavuudesta. Pyrkiä mahdollisimman realistiseen ja ennakoivaan otteeseen suhteessa tekoihinsa.  Eikä kannata syödä liikaa toisten puolesta.

TARJA HUNTUS, Kulttuurituottaja, YAMK

Mediamyrskyn silmässä

Last modified: 22.4.2022