Kun aloitin opinnot HUMAKin ylemmän amk:n opinnoissa teatteritaustaisena pohjakoulutukseltani, pohdin paljon nimikettä kulttuurituottaja. Millainen kulttuurituottaja minusta tulee, osaanko erityisesti toimia tuottajan tehtävissä. Toimisinko erityisesti strategian ympärillä vai tuotanko isoja tapahtumia, johdanko ihmisiä organisaation sisällä vai buukkaanko bändejä keikoille. Mikä tekee kulttuurituottajasta hyvän kulttuurituottajan, sellaisen, joka erottuu muista? Mikä tekee tulevaisuudessa minusta hyvän tuottajan?
Jokaisella on se jokin oma kulma ammattinsa tekemiseen, vaikka saisimmekin kaikki samat tiedot koulutuksen myötä. Erilaiset taustat ja erilaiset työkokemukset ohjaavat ammattitaitoamme eteenpäin. Ja se, miten meitä on kohdeltu työkentällä, ja muutenkin elämässä, värittää suhtautumistamme työn tekemiseen, muihin ihmisiin ja siihen, millaisia meistä eri identiteeteiltämme kasvaa ammattilaisena.
Jos kuitenkin puhtaasti verrataan kulttuurituottajia sen mukaan, kenellä on laajimmat verkostot, veikkaan, että se, jolla ne ovat laajimmat, voittaa kilpailun myös parhaimman kulttuurituottajan tittelistä. Laajimmat verkostot eivät välttämättä tarkoita määrällisesti suurimpia, vaan ne voivat hyvin olla vaikkapa keskenään erilaisimmista ihmisistä koostuvat verkostot. Tai ne voivat olla parhaiten hoidetuimmat, eli parhaiten ylläpidetyimmät ja kenties siten eniten hyödynnetyimmät. Mutta se henkilö, joka osaa verkostoitua, joka osaa hyödyntää niitä tarpeen tullen, on mielestäni paras tuottaja. Ja jos tuottamisesta laajennetaan mihin tahansa ammattiin, niin väitän, että verkostoituja on (minkä tahansa) alansa paras ammattilainen.
Eli tullakseni mahdollisimman hyväksi tuottajaksi, tarvitsen kattavan verkoston. Miten se hankitaan? Usein kehotetaan hankkimaan kattava verkosto, mutta miten? Ja miten luodaan spesifisti juuri kulttuurituottajan verkosto? Miten tässä vaiheessa elämää, kun on tutkintoja ja työkokemusta kaikenlaisesta tekemisestä, luodaan juuri tähän asiaan pätevät verkostot?
Dilemma alkoi kirkastumaan heti ensimmäisen verkkoluennon aikana jossa olimme tapahtumat ja tuotannot kurssilla ja puhumassa oli kurssin opettajien lisäksi puhumassa Paul Gucgin Skotlannista verkostojen merkityksestä tapahtumatuotannossa. Paul avasi omaa tapaa tehdä kulttuuritapahtumia ja sitä, miten suuri merkitys verkostojen laajemmalla ajattelulla on tapahtumien onnistumiselle. Kaikessa mitä opettajat ja Paul sanoivat, korostui se, ihmiset joita kohtaat, on jo sinun verkosto. Keitä sinä jo tunnet, keihin sinä kohta tutustut, miten laajennat ajatustasi verkostoista. Voisiko verkostoissasi olla ihmisiä, jotka eivät välttämättä ole edes kulttuurialalta?
Verkostojen rakentumisen problematiikka olikin siis helpompi kuin olin ajatellut. Asia onkin varsin yksinkertainen, tiedossani jo, mutta jotenkin painunut ajattelussani taaemmas. Kaikki ne ihmiset ja tahot joita jo tunnet, ovat jo verkostoani. Kaikki ne ihmiset joihin tutustun, tulevat olemaan verkostojani. Ikinä en voi tietää kenen osaaminen ja palvelut hyödyntävät minun aikomuksia. Ja mikä tärkeintä, ikinä en tiedä, mitä kaikkea minä voin tarjota muille? Tiesin totta kai tämän jo, jokaiseen ammattiin ja jokaiseen tehtyyn työhön on tarvittu verkostoja. Mutta verkostojen laajempi ja monipuolisempi tutkailu tuotti minulle ainakin ahaa elämyksen. Verkostot ovatkin yksinkertaisuudessaan sitä, että kerrot kuka olet ja kiinnostut siitä mitä se toinen tekee, ennen kaikkea tuotat toiselle olon, että hän tulee kohdatuksi, muistaa sinut ja jaatte yhteystiedot. Sosiaalisen kanssakäymisen perusjuttuja, joiden arvoa ei liialti voi korostaa.
Toisella luentokerralla puhumassa oli Rosa Meriläinen vaikuttamisesta ja vaikka näkökulma puheelle olikin eri kuin verkostot, verkostojen merkitys korostui jälleen. Rosa painotti kiinnostusta ja aitoa mielenkiintoa ihmisten asioihin, jaksamista pitää yhteyttä verkostoihin ja myös halua kiinnostua niistä tahoista ja ihmisistä, joita et heti uskoisi suoriltaan kuuluvan omaan verkostoosi. Samanlaisia asioita kuin mitä Paul kuukautta aiemmin kertoi. Voisiko joku sellainen ihminen kuulua verkostoosi, jota et heti ajatellut siihen kuuluvan.
Jos siis ihmiset, joista en heti ajattelisi kuuluvan verkostoihini, lähteekin ajattelemaan, että kaikki tuntemani ihmiset kuuluvat verkostooni, on yhtäkkiä verkostoni valtava. Näen yhtäkkiä kulttuurikentän kaiken kaikkiaan laajempana. Ajatellessani laajemmin, huomaan, että aika harvalla ne todellisuudessa ovatkaan sen yhden ammattikunnan tuomia uusia tuttavuuksia. Väitän, että verkostoista löytyy se vanhempien perhetuttujen saman ikäinen lapsi, sisarusten puolisojen perhepiiriä, kavereiden mökkinaapureiden tuttavia, se yksi kiinnostava taiteilija. Siellä on koulukavereita, kavereiden kavereita, omien lasten kautta tulleita tuttavuuksia. Niitä, joihin törmää arjessa paljonkin, niitä, joiden kanssa keskustellaankin yleensä kaikesta muusta kuin työstä. Mutta nämä ihmiset ovat kultaakin kalliimpia kun tulee se hetki, että verkostoja tarvitaan. Kaikki osapuolet todennäköisesti nauttivat siitä, että yhteydenotot käyvät vaivattomasti, koska tuttavuus on alkanut täysin vaivatta muiden asioiden ympärillä
Jos kuitenkin haluaisin uusia ihmisiä verkostooni, niin miten sellainen tapahtuu? Miten kavereita tehdään? Näkyykö agendani, haluni hyötyä ihmisestä jo tuhannen kilometrin päähän?
Ensimmäiset verkostot oman perheen jälkeen alkavat päivähoidossa ja koulussa. Silloin alkaa olla merkkejä siitä, että kysytään kavereita mukaan leikkimään, luontaisesti päädytään joidenkin samasta asioista kiinnostuneiden viereen istumaan. Otetaan kontaktia, koska halutaan jakaa leikki toisen ihmisen kanssa. Joillekin leikkikaverin kysyminen tai istumakaverin haaliminen on helpompaa. Osalle on oman temperamentin myötä luontaisempaa sanoa: ”Hei, ootko mun kaa?” Mutta se on kaikille mahdollista. Ystävän saaminen ei vaadi ulospäinsuuntautuneisuutta. Ystävän saaminen vaatii kykyä kohdata ja olla läsnä, kiinnostua yhteisestä tai toisen asiasta ja tehdä toiselle sellainen olo, että hän on tärkeä. Joskus on merkityksellistä olla hiljaa. Liisa Keltikangas-Järvinen kirjassaan temperamentti kirjoittaa lapsen temperamenttieroista ja luontaisesti ihmisessä olevasta temperamentista. Hän myös puhuu siitä, miten helposti jonkinlaista tapaa suhtautua ympäröiviin ihmisiin ja asioihin korostamme ja ihailemme ikään kuin se olisi enemmän toimiva kuin toinen. Tosiasiassa kaikenlaisella temperamentilla tutustuu muihin ihmisiin. Päiväkodissa opetettiin: ”menet luo, kerrot kuka oot ja pyydät mukaan leikkiin tai kysyt pääsyä mukaan leikkiin”. Todella yksinkertainen ohje, aivan toteutettavissa myös nelikymppisenä työelämässä.
Moi, olen Auli, kiitos sun hienosta esityksestä, olisi joskus kiva tehdä yhteistyötä!
Mielestäni kaikki johtaa hyviin kommunikaatiotaitoihin. Osallistuessani HUMAKin tutkinnon kursseille, opettajat usein aloittavat päivän mm. sanomalla: Tervetuloa arvon kollegat. Tämä jo viestii minulle osallistujana sen, että en ole joku vähäpätöinen opiskelija ruudun takana, joku, jonka mielipiteillä ei ole todellisuudessa väliä. Vaan koen olevani paikalle haluttu, asiani osaava, oppimiseen virittyvä henkilö. Mieleeni tulee, että olen osa heidän verkostoa. Ja näin yksinkertaisesta asiasta on kyse. Tulen huomatuksi, minulle kommunikoidaan hyvin ja osoitetaan tasavertaisuutta. Ystävällisyyden voimaa korosti myös Rosa Meriläinen, se on se keino verkostoitua. Ystävälliset sanat, ystävälliset aikeet, ripaus rohkeutta ja isot kuuntelevat korvat. Niillä pääsee pitkälle.
Keskustelin aiheesta myös kollegoiden kanssa, jotka allekirjoittivat täysin tuon reseptin. Eräs heistä sanoi, että ei tekisi pahaa hankkia sellainen kukallinen vanhanliiton osoitekirja, johon kummitäti merkkasi aina kaikkien osoitteet nimipäiväkortteja varten. Kukallisesta kirjasta löytyi vuosikymmenien takaa ihmisiä joiden kanssa ei enää oltu tekemisissä juurikaan, mutta yhteystiedot löytyivät. Pitäisikö siis digitaalisten menetelmien sijaan kantaa mukanaan kukkavihkoa ja kirjoittaa ylös, näin ei pääse puhelimien vaihdot tai muut digitaaliset haasteet väliin, vaan kukkakirjasta löytyisi se Sirkka-tädinkin numero, jos vaikka tulisi mieleen tehdä yhteistyötä Sirkka-tädin hiussalongin kanssa.
Samaan aikaan huomaan kirjoittaneeni marraskuussa 2021, koulutusohjelman infossa zoomissa, kukalliseen vihkoon kaikkien uusien koulukavereiden nimet. Kuka tietää mitä kaikkea kulttuurikentällä tapahtuu kun yhdistämme voimamme. Moi, olen Auli, olen kiinnostunut yhteistyöstä kanssasi! Saisinko sun yhteystiedot tähän kukalliseen vihkoon?
Kirjoittaja: Auli Wallenius Kulttuurituottaja opiskelija 2022
Gucgin, Paul 2022 Tuotannot ja tapahtumat: verkostot, verkostot, vaikuttavuus ja kestävyys -kurssin luento 10.2.2022. Humanistinen ammattikorkeakoulu.
Meriläinen, Rosa 2022. Tuotannot ja tapahtumat: verkostot, vaikuttavuus ja kestävyys -kurssin luento 9.3.2022. Humanistinen ammattikorkeakoulu.
Keltikangas-Järvinen, Liisa 2011 Temperamentti – ihmisen yksilöllisyys
